tiistai 15. lokakuuta 2013

Kimaltelevia joulukortteja sarjatyönä

Sattuipa silmiini täällä netin ihmeellisessä maailmassa ihana idea joulukorttien valmistamiseen.
Tällä tavalla saa nopeasti näyttäviä kortteja.
Niin kuin aina, kun löytää kivan idean, kompastuskiveksi tahtoo muodostua se, mistä saada juuri oikea tai vastaava tarvike. Näin kävi nytkin - aluksi.
Omista varastoista löytyi vastaava kuusi-leima Artemion  valmistamana, myöskin spray-liimaa oli entisistä projekteista jäänyt varastoihin.Mutta tuota dryer sheet-pakettia tai vastaavaa ei niin vain tuntunut löytyvän.
Testasin yhteen korttiin jopa kolmikerroksisen servetin yhtä ohutta kerrosta. En ollut tyytyväinen työn jälkeen vaikka ihan kohtuullinen olikin. Kimalle ei vain mielestäni tarttunut niin hyvin kuin olisin toivonut. Se idea siis nakattiin roskakoriin ;)

Sitten muistin että olin nähnyt Kärkkäisellä askarteluosastolla ohutta kuitukangasta (?) tai mikä lienee  oikea nimitys. Niinpä sitten Kärkkäisen askarteluosasto oli paikka, jonne oli lähdettävä uudelleen. Kuinka ollakaan tuota samaa materiaalia löytyi eri väreissä - myös valkoisena ja valkoisena, jossa oli kimalletta valmiiksi.
Kun palan hinta ei ollut paha, niin se tarttui mukaani ja ostoskoriini. Kotiin päästyä sitä oli  tietysti testattava - ja tuo kuitu -sizofloor nimeltään - toimi minun makuuni lähestulkoon täydellisesti :)

Leima jota käytin oli siis Artemion kuusi-leima. Värinä oli Distress Ink Peeled paint. Lisäksi siis sizofloor-kangasta valkoisena valmiiksi hitusen kimaltelevana ja spray-liimaa. Ainakin Heinikka ja Taitopuoti Paperinauha ovat myyneet tuota kuusi-leimaa, mutta en tiedä, onko sitä tällä hetkellä kummankaan varastoissa.


Kuusien leimaamisen jälkeen siis sizofloor-kuitu käsitellään spray-liimalla : muista tässä vaiheessa suojata ympäristö hyvin esimerkiksi sanomalehdellä sekä hyvä ilmanvaihto !!
Sizofloor liimapuoli kartonkiin päin tasoitellen paikalleen ja irtokimalletta päälle. Naputtele ylimääräinen irtokimalle pois.
Sitten vain pätkä pitsiä, nappi ja pellavanarua tms. sekä Hyvän joulun toivotus ja kortti on valmis!


Tässä toinen samalla kaavalla tehty kortti. Minusta näihin sopi hyvin tuo kraftin värinen korttipohja.


Minähän en olisi minä, jos en alkaisi miettiä,kuinka "tuunata" mallia oman näköisekseni :)
Niinpä sitten otin cuttikseni esille ja erään lempistanssini Go Kreatelta ja stanssasin yhden leimatun ja 
korttipohjaan liimaamista vailla olleen kuusimetsän.Sen jälkeen stanssasin vielä vihreästä kartongista stanssin seuraavalla koolla "taustan", yhdistin nämä ja kiinnitin koko komeuden valkoiseen korttipohjaan. Siinä sitten oli "minun näköiseni" versio jouluisesta kuusimetsästä.

Mitä tulee tuohon stanssaamiseen, niin oman kokemuksen perusteella kuvittelisin että on helpompi ensin stanssata, sitten leimata ja tehdä nuo sizofloorin liimaamiset ym.Toki näinkin onnistui, ja lienee makuasia kumminko päin tekee nämä vaiheet.

Kortit muuten kimaltelevat luonnossa paljon enenmmän; kuvaaminen oli aika haastavaa...

Kimaltelevin terveisin

Ritva Vihreästä talosta

Muoks. Osallistun alimmaisella kortilla tähän haasteeseen http://korttikarkuri.blogspot.fi/2013/10/lets-get-inky-stamp-happy-christmas_15.html






16 kommenttia:

  1. Todella kauniita kortteja! Mikä leima ja oletko käyttänyt sitä painamalla montaa eri jälkeä, jotta osa ovat vaaleampia. Kyllä- kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viipula :)
      Artemion leima on tuo käyttämäni. Ja juuri niin olen tehnyt kuin arvelitkin eli useamman kerran painanut aina ennen kuin lisäsin mustetta.

      Poista
  2. Hei Ritva! Aivan upeita kortteja! Tahdon oppia tekniikan ja saada tuota "kangasta". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Milla !
      Tuo tekniikka ei ole vaikea ollenkaan,kun vain on tosiaan spray-liimaa ja tuota sizoflooria. Nopeasti ja helposti saa näyttäviä joulukortteja joissa on hieman bling blingiä :) Opit kyllä tuon tekniikan, ihan varmasti.
      Tässä vielä tuo linkki jos se ei toiminut tuolla tekstin joukossa niin kuin pitää :
      https://www.youtube.com/watch?v=0Lf7JLh_Vq4

      Poista
  3. Onpas kauniita kortteja ja erityisesti suosikkini on tuo alimmainen, jonka linkitit haasteeseeni! Aivan ihana kimallus ja värimaailma -kiitos myös uuden tekniikan esittelystä. Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kauniita kortteja. Mistä olet hankkinut nämä stanssit?

    VastaaPoista
  5. Ostin tuon stanssisetin Heinikasta. Tällä hetkellä sitä ei vain näytä olevan Heinikassa varastossa, mutta uskon sitä sinne kyllä vielä tulevan, sillä tuo setti on todella pidetty :)

    VastaaPoista
  6. Wonderful collection of cards and I do love the little charms on the last one. Thanks for joining us at Nonni's Xmas card challenge x

    VastaaPoista
  7. Ihanan tunnelmallisia kortteja :)

    VastaaPoista
  8. Vallan ihania kortteja olet askarrellut:)

    VastaaPoista
  9. Tavattoman kauniita joulukortteja olet tehnyt, niissä on ihana tunnelma! Tykkään tuosta vaaleampien ja tummempien kuusten vaihtelusta ja kiva tekniikka muutenkin - kiitos sen esittelystä!

    VastaaPoista
  10. Kauniita ovat kaikki tyynni!

    Minulla on vielä aloittamatta joulukorttien teko - voipi käydä niin, ettei tule niitä tänä vuonna edes tehtyä. Tai ainakin tällä hetkellä näyttää siltä...

    VastaaPoista
  11. Oi kuinka hurmaavia :D Enpäs ole tuollaisesta 'kankaasta' koskaan kuullutkaan... Aina oppii uutta, kiitos ideasta!

    Meidän keittiöremontti alkaa näyttämään siltä, että valmistakin jossain vaiheessa tulee :D Minulla on kaakelointi vielä kesken, ovenrivat ja lattialistat puuttuvat lisäksi muutama sähköjuttu pitäisi vielä asentaa, mutta voitonpuolella ollaan :) Ihanaa!!

    VastaaPoista
  12. Kortit ovat aivan ihania... ja niissä on tunnelmaa♥♥♥

    VastaaPoista