perjantai 27. joulukuuta 2013

Maijun haaste: valkoinen kortti

Eilen illalla Korttigallerian Maiju heitti haasteen kortteilijoille tehdä valkoinen kortti.
Ensimmäinen ajatus oli että kiva juttu, mutta en varmaankaan ehdi tehdä yhtään mitään.Kellokin oli melkoisen paljon siinä vaiheessa kun haasteen huomasin :)

Niin paljon asia jäi kuitenkin kaivelemaan mieltäni, että vaikka olin laittanut kaikki askartelutarvikkeet joulukorttien jäljiltä piiloon, oli ihan pakko vähän kaivella kaikenlaista esiin.

Ensin Cuttiksella ja jo tutulla Sizzixsin ikkuna-stanssilla tekaisin valkoisesta Fabrianosta ikkunan, ja lisäksi kohokuvioin samaista Fabrianoa Cuttlebugin Swiss Dots kohokuvio-kansiolla.Vaikka mentiin liki puolta yötä...

Sen jälkeen aloin katsella joulukorttien tekemisestä jääneitä tarvikkeita... löytyi valmiiksi kasatttu valkoinen joulutähti... löytyi paljon aiemmin  Memory Boxin Pine Needle Borderilla stanssattu havukuvio, löytyi valkoista pitsiä, valkoinen valmiiksi tekemäni rusetti ja metallilyhty ikkunaan...ja vähän muutakin :)

Jätin kaikki tarvikkeet yön yli odottamaan ja niinpä aamulla ennen kuin olin juonut edes aamukahviani -hih-
olin jo täydessä askartelun tohinassa...ja tällaisen sain aikaiseksi:



Ikkunan taustalla on ihanaa Pion Desingin Väntan på Tomten II Änglahälsning-paperia... joka myös löytyi valmiiksi leikattuna :D

Kaikki tässä käytetyt tarvikkeet olen hankkinut eri aikoina Heinikasta , lukuun ottamatta tuota ihanaa joulutähti-stanssia.

Mukavaa loppuvuotta kaikille toivotellen

Ritva Vihreästä talosta

3 kommenttia:

  1. Onpa ihastuttava kortti. Valkoinen on kyllä upea väri jouluunkin sopien, se tasapainottaa sopivasti kaikkea värikylläistä punaista ym....'
    Ja ai kun olen nähnyt näitä ikkunastansseilla tehtyjä kortteja, niin kyllä pitää minunkin alkaa sitä katselemaan, mistä sen saisin.....on se niin kiva!

    VastaaPoista
  2. Ihastuttava kortti! Minä olen tietoisesti päättänyt pitää pienen kortteilutauon. Huomaan olleeni sen tarpeessa ;) Korttisi on todella tasapainoinen ja tuo joulutähti stanssi on todella kaunis.

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis kortti!Minä niin pidän valkoisesta!Ja tuo ikkunastanssi on kyllä kiva,vaikka liian vähälle käytölle vielä minulla jäänyt.
    Onnellista ja ihanaa tätä vuotta sinulle :)

    VastaaPoista