torstai 25. syyskuuta 2014

Vielä yksi lyhty...

Hih...
Toivottavasti ette ole jo kyllästyneet näihin lyhtyihini.
Tein nimittäin vielä ainakin yhden lyhdyn tälle syksylle ja joululle :)

Kaava ja malli on sama kuin edellisissä lyhdyissäni; tässä on uutta värimaailma, joka onkin sitten jo todella jouluinen sekä lyhdyn sisään väkertämäni joulukuusi. Ideana minulla oli se,että led-tuikku loistaa kuusen sisällä - ikään kuin kuusessa olisi jouluvalot.
"Seinä-elementtien" reunat  maalasin valkoisella akryylimaalilla - punamulta-talojen tyyliin.



Kuusen rakensin erään lehden mukana tulleella ilmais-stanssilla.Lehteä en valitettavasti muista ja stanssinkin olen hankkinut ostamalla askartelevalta ystävältä.  Stanssasin neljä kuusta vihreästä kartongista,liimasin ne reunoiltaan kiinni. Kolmella kuviolla olisi tullut kauniimpi kuusi, mutta tuikun aukon koko on minulla sellainen että kolme kuviota ei olisi riittänyt.

Kuusen koristelin kirkkaalla ja punaisella, ohuella helmi-bling-bling -tarranauhalla.
Kuusi on hyvin hennosti  kiinnitetty ko, tarranauhalla tuikun aukon ympärille. Eli tuikku laitetaan alakautta kuusen "sisään".













Koristelin ikkunat jälleen kahdesta eri vihreän sävyisestä kartongista lävistimellä tehdyillä havuilla ja jemmalaatikosta löytyneillä  punaisilla "joulumarjoilla".

Havujen päälle lumitehosteainetta, ikkunaan myöskin jemmalaatikosta löytynyttä kaunista pitsiä kappaverhoiksi



Ylös vielä havuja, marjoja ja punaisesta organza-nauhasta rusetti... ja siinäpä se taas olikin.






Tätä lyhtyä oli taas niin hauska tehdä... liekö eilinen pieni lumikuuro saanut minut joulun tunnelmaan, kun lyhty alkoi rakentua kuin itsestään.




Vielä on yksi visio erilaisesta lyhdystä, mutta jää nähtäväksi saanko sitä toteutettua.
Nämä mallikappaleet ovat jäämässä kaikki omaan käyttöön... mutta kun nyt kaikki ongelmakohdat on ratkottu, saattaa näitä syntyä lahjoiksi....

Mukavaa viikonloppua toivottelee

Ritva  Vihreästä talosta






4 kommenttia:

  1. aivan ihana.. ehkä nousi mun suosikiksi. Tässä on sitä mökkijoulun tuntua. Tuo kuusi sisälle oli hyvä ajatus.

    -maarit

    VastaaPoista
  2. Voi kun nämä ovat ihania-kerrassaan--minulla on paperiaskartelu tauolla kokonaan-voin vain ihailla muitten töitä--sukat vie kaiken ajan--

    VastaaPoista
  3. Ooh! Siis OOH!!! Olen rakastunut näihin sinun lyhtyihisi :) Ihania siis lumoavia, sanat eivät riitä kertomaan tuntemuksiani. Oooh ;) Jatkan ihailemista, näihin ei kyllästy koskaan!

    VastaaPoista
  4. En ole tulossa messuille, joten tänä vuonna ei nähdä. Harmittavaa kyllä :(

    VastaaPoista