tiistai 9. huhtikuuta 2013

Testailua Heidin Korttipajan tuotteilla


Olin niiden onnekkaiden joukossa, jotka saivat Heidin korttipajan kartonkileikkeitä (die cuts) itselleen testailua varten.


Testailuun annettiin vapaat kädet. Toki sitten leikkeiden aiheet jonkin verran määrittävät miten ja missä niitä tulee käytettyä.

Sain omat leikkeeni jo maanantaina, mutta niin kuin minut tuntevat tietävät, minun pitää aina vähän ensin sulatella asioita, makustella, miettiä, odottaa mistä se visio löytyy ...
No, tänä aamuna se visio sitten tuli ...ensimmäinen idea ja visio  löytyi  Koukussa kortteihin -sivuston kautta löytämästäni tekniikka-videosta eli tästä Vale-patina-videosta.

Minä en olisi minä ellen alkaisi temppuilla... ja tekisi asioita vähän omalla tavallani ;)

Kohokuvioin leikkeen - mutta epäonnistuneen  värikokeilun jälkeen käänsin leikkeen "nurin päin" ja vaihdoin musteita. Nyt homma sitten toimikin niin kuin halusin. Värjäsin videon ohjeen mukaisesti... sitten embossausta siellä täällä kultajauheella... ja siinä se sitten oli.

Embossasin onnittelutekstin suoraan skräppikartongille,liimasin leikkeen ja koristeet -
siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Koristeet liimasin osin leikkeen päälle.


Toinen kortti syntyi kauniista sydämestä, jonka keskellä oli teksti Äidille.




Jälleen embossausta hyväksikäyttäen korostin tekstiä.
Muuten kortissa on käytetty Pion Designin kaunista keltasävyistä paperia, pitsinauhaa, kukkasia ja helminauhaa.
Lähikuvaa koristeista


Nämä sain tehtyä kahdesta ensimmäisestä leikkeestä. Vielä on muutama leike odottamassa visiota.


Näitä leikkeitä voi siis ostaa Heidin Korttipajasta.
Heidiltä löytyy paljon muutakin mukavaa korttiaskarteluun ja skräppäykseen.

-Ritva Vihreästä Talosta





perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kortti tyttövauvalle

Sain kunnian tehdä pienelle tytölle kortin.
Korttia olikin hauska tehdä, tässä kun sai hempeillä oikein luvan kanssa.

Kortti rakentui valkoiselle 14,7 x14,7 cm kokoiselle korttipohjalle.
Hempeää hennon helmiäistä skräppikartonkia, reunat ressattu ja inkattu DI:n Victorian velvet- värillä.

Marianne Designin stanssattu vauvanvaunu-kuva, vaaleanpunaista helminauhaa, vaaleanpunaista ruusunauhaa,
vaaleanpunaista pilkullista organza-nauhaa ja pikkuruinen vauvanjalat-riipus.
Ruusunauhan alle vielä Martha Stewartin leikkurilla valkoisesta skräppikartongista "pitsikuvio" ja
stanssattuun tagiin leimattuna Vauvaonnittelut ...siinäpä tämän kortin resepti.

Koko kortti kokonaisuudessaan

Yksityiskohta tagista



Niin olihan tuolla alakulmissa vielä sellaiset pinkit siirtokuvan tapaiset kuviot, jotka olen ostanut muistaakseni Tiimarista.


Tässä siis ensimmäinen varsinainen "julkaisuni" täällä blogien maailmassa.


Jätä viesti vierailustasi, se ilahduttaa aina!

-Ritva Vihreästä talosta

torstai 4. huhtikuuta 2013

Uuden opettelua

Uutta opettelemassa...
Joutuu sitä näköjään antamaan periksi  - ei nyt ehkä periaatteilleen - mutta jollekin sen tapaiselle´:)

Tässä se nyt sitten on - minun blogini.
Ei ehkä  kaikkein aktiivisimmin päivittyvä - mutta tarpeen mukaan.
Ainakin silloin, kun jotakin kerrottavaa ja esiteltävää on saatu aikaan.
Ja varsinkin, kun "oma valvonta" antaa luvan joitakin tehtyjä juttuja julkaista.

Tällä hetkellä olen mukana Anun Putiikkien DT-ryhmässä.
Ja jotain uuttakin on tulossa, mutta siitä sitten myöhemmin :)

Askartelu - ja varsinkin korttien tekeminen on intohimoni. En kuitenkaan täytä päiviäni pelkällä askartelulla; yritän pitää elämäni tasapainossa - vaikkakin askartelu näyttää kasvattavan osuuttaan koko ajan enemmän ja enemmän.

Elämääni kuuluu kuitenkin niin paljon muutakin:
on  aviomies, perhe , ikääntyvät oma äiti ja mieheni äiti, perheen  harrastukset...

Ehkäpä tänne päivittyy myös valokuvaukseen liittyviä juttuja.
Sainhan  digijärjestelmäkameran syntymäpäivälahjakseni vahän aikaa sitten, pyöreitä vuosia täyttäessäni.

No niin jään itsekin mielenkiinnolla odottamaan mitä tänne alkaa ilmaantua :)