tiistai 14. tammikuuta 2014

Talvi-illan lumoa

Piipahdin tänään aikaisemmin illalla kirjastoautolla, ja sieltä tullessa totesin, että kuutamo ja pakkassää muodostivat satumaisen kauniin maiseman ihan tähän meidän omaan pihapiiriin.

Niinpä minä sitten suorastaan juoksin sisälle hakemaan kameraa.

Pikaisesti sitten asettelin säätöjä kohdilleen...
Lopputuloksena on sitten nämä seuraavat kuvat  talven ihmemaasta; toki lunta ei näillä korkeuksilla ole kovinkaan paljon, mutta kuitenkin niin paljon että siitä voi  nauttia :)


Kuutamoa puiden takaa kuvattuna




Talvinen pakkasmaisema ja kuutamo muuttivat tutut näkymät ja maisemat suorastaan satumaisiksi :
lumi kimalteli kuutamossa...pupun retket näkyivät puhtaalla lumella.


 Näiden kahden viimeisen kuvan näkymä on samaan suuntaan kuin tässä syksyisessä ruskakuvassa.



Vaikea ainakin minun itseni on verrata kumpi sykähdyttää enemmän; tuo upea ruska vai upea talvinen kuutamo-ilta...Vaikka kai se on niin, että sillä hetkellä kun on kulloisessakin hetkessä, sen hetken kauneus lähes salpaa hengityksen :)


Talvitunnelmissa

Ritva Vihreästä talosta

lauantai 11. tammikuuta 2014

Mixed mediaa minun tavallani

Tämä vuosi näyttää lähtevän vauhdilla liikkeelle - ainakin mitä tulee askarteluihin :)
Tällä kertaa esittelen teille itselleni uuden aluevaltauksen...minun versioni mixed mediasta olkaa hyvät !

Olen jo jonkin aikaa ihastellut muiden upeita töitä niin Pinterestissä kuin blogeissa. Viimeinen "naula" tähän minun mixed media-arkkuuni oli uudessa Paperilla-lehdessä olleet artikkelit ja mm. tämä Karita Vainion youtube-video mixed mediasta.

Kävin Heinikassa aiemmin tällä viikolla ja sieltä tarttui mukaani vihdoin kaikenlaista mixed mediaan soveltuvaa - mm. Modpodgea vastaavaa ainetta, pikkuinen pullo gessoa kokeilemista varten, ja maski.
Canvas-taustan olin hankkinut jo vuosia sitten -ties mitä tarkoitusta varten :) Kokoa tällä työllä  on 20 cm x 20 cm.

Olin myös aiemmin tilannut Stempelgleden Maribel-leiman Heiniltä ja sain sen vihdoin itselleni. Ja siitä se sitten lähti...inspiraatio. Pinterestissä vähän aikaa pyörittyäni totesin että mixed mediaa voi tehdä myös hempeämmillä väreillä ja sehän vain minulle sopii :)


Tästä kaikki lähti ; Stempelgledenin ihana Maribel-leima, jonka leimasin Versafinen Vintage Sepia-sävyllä. Leimakuva itsessään on jo todella upea ihan semmoisenaan - toivottavasti teen tällä elämäni ensimmäisellä mixed media-työlläni sille kunniaa.


Pohjan tälle työlle tein samalla tavalla kuin Karita videolla; silppulaatikosta sopivia papereita sommittelemalla ja liimaamalla canvasiin. Minun tapauksessani silput olivat vanhempia Maja Designin ja Pion Designin papereiden silppuja - väreiltään ruskeaa ja sinistä.

Jälleen seurasin videon ohjeita ja sotkin kauniit paperit valkoisella,sinisellä ja ruskealla akryylimaalilla - ensin kauhistuin että mitä minä menin tekemään, pilalle meni. Vaan aikani sotkettua ja valkoista lisäämällä,alkoikin pohja näyttää silmissäni hyvältä.

Kuivamisen aikana kaivoin esille kaikkea mahdollista ja mahdotonta koristetta ja materiaalia, jota voisin liittää työhöni. Vastaan tuli kuvassa näkyvä metallinen pieni kehys... kehys vain oli mielestäni täysin väärän metallin sävyinen. Otin siis siveltimen ja valkoista akryylimaalia tarkoituksena tehdä kehyksestä valkoinen...
Senhän tietää kuinka siinä kävi: metallin väri näkyi valkoisen läpi vaikka lisäsin maalikerroksia useita.
Siispä gessoa päälle... eipä oikein vieläkään ole sopiva... ruskeaa akryylimaalia päälle (ja luonnollisesti kuivaaminen aina välissä)...Pikku hiljaa alkoi kehys näyttää sille miltä pitikin, mutta vielä jotain pientä säätöä se kaipasi. Kaivoin esille tämän Kruununjalokiven nettikaupasta aiemmin muuta tarkoitusta varten tilaamani kynän (tosin en ole ihan varma onko käyttämäni juuri kuvan sävy, mutta muuten on kyse juuri samasta tuotteesta).
Kynällä sitten sipaisin aina sinne tänne  ja kehys alkoi näyttää mieleiseltäni; sopivan vanhalta, jopa ruosteiselta. Ihan lopussa sitten kun en osannut lopettaa sotkemista, sipaisin sormen päällä pikkuisen Inka Gold:in Platin sävyä kehykseen ja myös itse pohjaan.



Tässä näkyy koristeita , joita kaivelin kätköistäni; organza-kukka on ostettu aikoja sitten paikallisesta kangaskaupasta; liimasin siihen kuumaliimalla helmiäisen koristenapin,joka on sitten taas jostain ihan muualta hankittu.



Toisen yläreunan koristuksia...tässä näkyy hieman tuota InkaGoldin platin -sävyn hohdetta.







Yksityiskohtia koristeista,joita käytin... varmasti aika tavalla samaa tyyliä kuin tekemissäni korteissa :)


Tässä sitten kokonaisuudessaan tämä ensimmäinen mixed media-työni...
Pohjaan leimasin koristuksia Versafinella myös tämän  Stempelgledenin setin leimoilla.

Lopuksi vielä kuva käyttämistäni tehoste- ym. aineista:


Siinä kaikki tällä kertaa.
Oli erittäin terapeuttista tehdä tätä työtä... tuo sotkeminen varsinkin tuntui mukavalta.
Voi olla, että teen mixed mediaa  jatkossakin :)


Rentouttavaa viikonloppua toivottelee

Ritva Vihreästä talosta

maanantai 6. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen projekti: reseptikirja

Joulun välipäivinä tutkailin netin ideapankkeja ja jostain sitten päädyin Pion Designin blogiin.

Pion Designin DT-porukka loihtii toinen toistaan kauniimpia ja upeampia askarteluita... ja sitten näin sellaisen projektin, jonka tiesin heti että tuon minäkin teen -omalla tyylilläni :)

Ja niin tein.

Pion Designin paperit vaihtuivat projektissani Graphic 45:n papereihin. Käyttämäni paperi on taas sellaista, jota olen ostanut jo varmaan kaksi vuotta sitten, koska tiesin, että tästä paperista haluan tehdä jotain kivaa, kunhan vain sopiva malli sattuu eteen.




Kyseessä on eräänlainen minialbumi-versio, joka ei sitten kuitenkaan varsinaisesti ole minialbumi.
Paperi, jota tässä käytin, on siis Graphic 45:n vanhempaa paperisarjaa Domestic Goddes ja tästä sarjasta pelkästään paperia nimeltään Miss Manners. 

Silloin kun ensimmäisen kerran tätä paperia näin, välitön ajatus oli, että tästä haluan tehdä itselleni ruoka-ja leivontaohjeille vaikkapa kirjasen; kirjasen, johon keräisin  ohjeideni aarteet.






Kannen koristeet - kuten muutkin koristeet- halusin pitää suhteellisen yksinkertaisina;
Kannessa onkin vain varastoista löytynyttä  leveähköä pitsiä, projektissa käytetystä paperista tehty rusetti pitsisen rusetin päälle. Paperirusetin tein periaatteessa samoin kuin tässä videossa, mutta vain ilman tuota laitetta :)
Lisäksi hieman noita helmioksia ja kanteen ja selkämykseen hopeisilla kirjaintarroilla selvitys, mistä on kyse.


Tässä sitten koko komeus avattuna.
Homman juju on tuossa keskellä olevassa "boxissa".
Niin kuin kuvasta näkyy, kummallakin sivulla on ikään kuin välilehdet, joissa kaikissa on numerot.
Tuohon ruudulliselle osalle tulee tulostettuna  numerojärjestyksessä, mitä ohjeita välilehdiltä löytyy.
Ohjeet jotka arkistoin tähän projektiin, ovat jo koneella; en vain ole vielä pystynyt tulostamaan niitä...


Välilehdet ovat itseasiassa ohjekortteja, joista siis löytyy rakkaimmat ja tärkeimmät ohjeet - osa hyvinkin vanhoja.Ohjekortit saakin nykäistyä esille kokonaan ja niistä on siten helppo katsoa haluamansa ohje.


Tässä näkyy tuota boxin rakennetta, joka muistuttaa kirjakorttia.


Kansien sisäpuolelle laitoin vain tällaiset pienet kulmakoristeet, joissa oli itsessään tarrakiinnitys.

Kansiin laitoin pohjakartongin ja kuviokartongin väliin pienet, ohuet magneetit,joilla kannet pysyvät mukavasti tarvittaessa kiinni ja on helpompi avata leipomisen tuoksinassa kuin nauhakiinnitys. Tai ainakin itse koen niin...makuasia varmaan tämäkin :)





Tässä vielä kuvattuna joitakin niistä ohjeista, joita talletan tähän omaan "aarrekirjaani", alkuperäisessä 
asussaan. Ja ihan ehdottomasti  mieheni lempipikkuleipien eli Ässien ohje (vanha sellainen) on yksi niistä jonka haluan tätäkin kautta tallentaa ehkäpä seuraaville sukupolvillekin :)


Eli parhaat parhaista ohjeista päätyvät näiden kansien sisään :)


Ohje tähän projektiin löytyy sitten täältä. Eikä tämä ole ollenkaan niin vaikea ja hankala toteuttaa, kuin ehkä äkkiseltään vaikuttaa...paras todiste siitä on se, että minäkin onnistuin :)

Omani ei ole likikään niin kaunis kuin Taran tekemä, mutta varmasti yhtä rakas tulevina vuosina :)


Tämän projektin myötä toivotan kaikille oikein hyvää ja askartelun täyteistä  uutta vuotta!

-Ritva Vihreästä talosta