maanantai 26. elokuuta 2013

Kuunsiltoja ja päivien kimallusta

Pääsin viikonloppuna pyörähtämään mökillä ja säiden  haltijat olivat todella suotuisat.
Aurinko paistoi, järvi oli tyyni...yöt kirkkaita ja kuutamo hengästyttävän kaunis.
Illalla ei olisi malttanut mennä nukkumaan,kun kamera vangitsi toinen toistaan kauniimpia kuunsiltoja järven selällä.






Sen lisäksi että illat olivat upeita, niin olivat myös aamut aivan uskomattoman kauniita; oli epätodellisen tuntuista kun usva peitti vastapäätä olevan mantereen, niin ettei sitä näkynyt.

Niinpä sen lisäksi, ettei illalla olisi malttanut mennä nukkumaan, aamulla heräsi ilman herätystäkin ja piti hipsiä rantaan kuvaamaan maisemia.



Kuikat  jälkimmäisenä aamuna, kun usvaa ei ollut niin paljon.

Tukkasotka-emo vei illalla pesueensa tälle karikolle.
Seuraavana aamuna yritin saada niitä kuviin, mutta sillä aikaa 
kun itse nukahdin, oli emo vienyt pesueensa pois.

Järvi oli myös päivisin tyyni;  olikin suoranaista nautintoa, kun pääsimme ns. seilaamaan eli miesväki laittoi vavat pyytämään ja me naiset saimme vain istua kyydissä ja nauttia auringon paisteesta... tosin kalaonni ei meitä suosinut. Se ei kuitenkaan suuremmin murehduttanut mieliämme - oli niin rento tunnelma ja hyvä mieli muutenkin.
Maisemat joita "seilatessamme" näimme, ovat kyllä kauneudessaan vertaansa vailla.






Aurinko paistoi täydeltä terältä ja vesi kimmelsi kuin timantteina.




Ehtihän sitä hieman "taiteillakin"  mökkireissun aikana.
Mökillähän on aina jotain hommaakin ja niin nytkin; hellan pohjaa valmisteltiin ja sen pohjakivien laastia jäi ylitse. Osittain tarkoituksellakin naisväki pyysi tekemään hieman liikaa.
Tässä sitten meidän taiteilumme,johon saimme inspiraatiota edellsineä viikonloppuna mökillä olleen mieheni siskon ja tämän miehen kokeilusta. 

Silloin oli vahingossa jäänyt tuota samaista laastia ylitse ja he olivat tehneet muoviseen rasiaan (jossa oli ollut lihoja tms.) lasipurkeista ja rannasta kerätyistä kivistä vastaavan kuin me nyt teimme näistä värillisistä,käytetyistä lyhdyistä. Teimme näitä lisää tulevan viikonlopun Venetsialaisia silmällä pitäen.

Tässä kuvassa on jo käytössä ihan ensimmäinen versio.
Purkeissa näkyvät niiden nimilaput, jotka tosin lähtenevät
pois ajan myötä, näitä kun on tarkoitus pitää ulkona 
ja sateet varmasti hoitavat liotustyön puolestamme.

Viime viikonloppu oli varsinaista henkisten voimavarojen latausta. Nyt on tunne, että jaksaa taas vaikka mitä arjen töitä tehdä, kun mielessä väikkyvät päivien kimallus ja iltojen kuun sillat!

Iloa ja valoa päiviinne toivottaa

Ritva Vihreästä talosta







sunnuntai 25. elokuuta 2013

Rippionnittelu tytölle

Sukulaistyttö pääsi ripille tänään ja hänen kumminsa halusivat minun tekevän hänelle onnittelukortin.

Niinpä mietintämyssyä päähän... mikä olisi sopiva hempeä väri nuorelle tytölle?
Kauan ei tarvinnut värimaailmaa miettiä, kun otin paperivarastoni esille.Kuviopaperiksi valikoitui Maja Designin Vintage Spring Basics-paperikosta paperi,jonka nimi on 8th of April. Lisäksi saman paperikon 9th of Aprilia on tuon Rippipäivänä -tekstin sekä avatun kirjan  alla ja perhoset stanssattu myös kyseisestä paperista.

Korttipohjan tein itse kartongista. Kuviopaperin reunoja värjäsin Distress Inkin musteella (Vintage Photo). 
Stansseina käytin Memory Boxia, Marianne Designia sekä erään lehden mukana tullutta ilmaista perhosstanssia (tuo suuri perhonen). Pienet perhoset on leikattu Fiskarsin leikkurilla.
Muutoin on koristelussa taas ruusuja, helminauhaa, ohutta organzaa,hopean värinen risti sekä kakkupaperi tuossa avoimen kirjan alla.

Tekstit on Karita Vainion Taitopuoti Paperinauhalle tekemästä tekstileima-setistä.


Koristerykelmä yläreunassa






Tätä perhosta halusin hieman koristella; tein tähän kullankimallusta Wow:n Fab Foililla.
Leimasin ensin Distressin Embossing Inkillä perhoseen kiemura-leimasimella kuvioita.
Värittömän embossing inkin päälle ripottelin Wow:n bonding bowderia,jonka sitten kuumailmapuhaltimella sulatin.
Tässä vaiheessa on oltava tarkkana, kun tuo kohojauhe -sillä sitähän se on- sulaa,  ja on nopeasti aseteltava päälle Fab foil ja paineltava se kiinni sulatettuun kohojauheeseen. Kun fab foil  otetaan pois jää kohojauheella käsiteltyyn kohtaan haluttu efekti. Tässä siis kulla kimallus. Kullan kimallus on  voimakkaampi kuin normaaleissa kohojauheissa. Tuo fab foil on eräänlainen folio, niin kuin nimikin kertoo.


Myös tässä olen käyttänyt  Fab Foilia.

Tässä vielä linkki Youtuben videoon Fab foilin käytöstä, jos minun selostusestani ei saanut mitään tolkkua :)

Tällä kertaa korttini syntyi suhteellisen kivuttomasti.Mitä nyt edellisen urakoinnin jälkeen karkuteille joutuneet välineet tuottivat ylimääräistä huolta :) Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin...karkulaisetkin löytyivät ja kuvaamaankin pääsin hyvässä tahdissa.

Tekstinkin kirjoitan jo paljon aiemmin, ja laitan julkaisuun ajastettuna, ettei korttini paljastu liian aikasin!

Ihania elokuun päiviä ja iltoja toivottelee

Ritva Vihreästä talosta










perjantai 16. elokuuta 2013

Hääonnittelu minialbumin seuraksi

Onkohan kenenkään muun yhtä vaikea tehdä ajoissa kortteja omaan tarpeeseen kuin minun??
Olen tiennyt huomisten häiden ajankohdan jo juhannuksen jälkeen. Ja milloinkas minä sain tehtyä kortin? Kyllä... eilen illalla...

Eikä se ollut helppo projekti - ei ollenkaan.
Minulla oli visio tehdä kortti samalla värimaailmalla kuin mikä hääkutsussa oli. Olin jopa hankkinut juuri saman värisiä kartonkeja ja nauhaa...no ei toteutunut se visio niin kuin toivoin. Roskakoppaan siis!

Uusi visio oli sitten nyhjäistävä jostain ihan muualta.
Pyörittelin papereitani ja sitten vain tuumasin että noista sen on synnyttävä...

ja tällainen siitä tuli.
Mitäs tykkäätte?

Aluksi en eilen illalla pitänyt itse tästä ollenkaan; tuntui että jokin tökkii. Mutta nyt aikani sitä pyöriteltyäni, olen suht' tyytyväinen. Pakkokin olla, koska uutta en enää ehdi huomiseksi tehdä :)

Kuviopaperi on iki-ihanaa Pion Designia, joka on niin kaunista, ettei sitä oikein henno peittää.
Alakulman ruusut käsittelin Glossy Accenstsilla. Yläosaan kahta erilaista luonnonvalkoista pitsiä, toisessa olivat nuo helmet mukana. Tagi on Pion Designin cut out-arkista: leimailin siihen tekstin ja liimasin siihen sormukset. Metallikoriste on aiemmin kesällä Heinikasta ostettu, kuten myös paperit.
Tuttuun tapaan sitten ruusuja, nauhaa ja helminauhaa alanurkkaan koristeeksi. Sisäpuolelle leikkasin vielä Pion Designin paperia, johon leimailin Karita Vainion Paperinauhalle tekemästä setistä värssyn.

Siinäpä se - kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Tämä kortti menee siis eilen esittelemäni minialbumin kanssa huomisen hääparille.


Tässä vielä kuvia yksityiskohdista

Mukavaa viikonloppua toivottaa kaikille 
häätunnelmissa jo leijaileva


Ritva Vihreästä talosta

torstai 15. elokuuta 2013

Minialbumi häälahjaksi

Saimme mieluisan kutsun häihin lapsuusmaisemiini. Se taas tiesi sitä, että  aloin värkätä korttia hääparille.
Kuinka ollakaan, projekti vähän lähti lapasesta - kortista tulikin eräänlainen minialbumi.
Mallin näin ensikerran Maaritin kautta ja innostuin siitä tietysti. Ohjeet minialbumiin löytyvät täältä.

Taas kerran olen pähkäillyt pää höyryten värimaailman ja koristeiden kanssa.
Värimaailma ratkesi oikeastaan sitä kautta, että minulla oli riittävästi vain hieman vanhempaa Maja Designin paperia - tai oikeammin papereita.
Olin taas säilyttänyt näitä ihania papereita kätköissäni hennomatta käyttää. Joku tietysti voisi sanoa, että paperit odottivat tätä kyseistä projektia :)

Paperit olivat siis järjestyksessä, mutta ne kuvat...kuvia haalin mm. kaason ja bestmanin ystävällisellä avustuksella. Osa kuvista eli sulhasen kuvia löytyi myös ihan omista kuvavarastoista.

Kuvat siis olivat... sitten oivalsin,että kuvien värimaailma ei sopinut ollenkaan valitsemieni papereiden värimaailmaan. Mikä siis neuvoksi? Picasa tietenkin!

Picasan avulla sitten rajasin ja käsittelin kuvien värimaailman mustavalkoiseksi - tai niin luulin. Kun kuvat putkahtivat tulostimestani ulos, ne olivatkin saaneet sepian ruskean sävytyksen... merkillistä!
Toisaalta,... tuo sävy sopikin paremmin kuin hyvin papereiden värimaailmaan. Toki mustavalkoinenkin olisi  sopinut, mutta lienee makuasia kumpi on parempi. Muutoin kyllä pidän enemmän mustavalkoisista valokuvista.



Albumin etukansi



...ja takakansi.
Koristeluissa käytin erilaisia stansseja mm. Memory box, Nellie Snellen, Marianne Design, CreaLies,Sizzix...olikohan vielä jotain muuta...en muista :)

Lisäksi tilasin Heidin Korttipajasta tilaustyönä tuon nimileikkeen kanteen.

Tällä kertaa leike ei kaivannut mielestäni minkäänlaista erityiskäsittelyä, joten liimasin sen vain tuohon etukanteen.





Koriste albumin sisältä.



Tällä kertaa en enempää tätä albumia yksityisyys syistä avaa. Jälkiviisaana on nyt helppo todeta, että olisi pitänyt kuvata sivut ennen kuvien liimaamista paikoilleen, niin kuin tein edellisen albumin kanssa.
Nyt vain kiire painaa päälle, sillä häät ovat jo lauantaina - ja varsinainen onnittelukortti on vielä tekemättä :)

Joten pikaisiin näkemisiin,

toivottelee

Ritva Vihreästä talosta.










sunnuntai 4. elokuuta 2013

Minialbumi Anun Putiikkien DT-työnä

Anun Putiikkien DT-paketti tuli minulle jo aikoja sitten, mutta vasta nyt olen saanut sen käsittelyyn.

Anteeksi Anu ja muu DT-porukka, että olen ollut näin hidas.
Tavallinen arki perheessä ja perheen ympärillä häiritsee välillä suuresti harrastuksia :)

Mutta asiaan.
Sain omana DT-pakettinani Echo Parkin  For the record Documented-pakkauksen. Pakkauksessa on skräppipapereita ja 2 kpl tarra-arkkeja, joissa on kirjaimia, numeroita, kuvioita, tekstejä jne.

Alkuperäinen ajatus oli tehdä pakkauksesta miehille ja pojille sopivia kortteja, mutta toisin kävi :)









Sain sitten käsiini uusimman Inzpira-lehden numeron, jossa oli jälleen kerran upeita töitä. Ja niinhän siinä kävi, että ihastuin erääseen mini-albumiin niin paljon, että oli kerta kaikkiaan pakko tehdä mallista oma versio.
Aluksi olin tekemässä tätä albumia ihan eri papereista kuin näistä DT-paketin papereista. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että minulla ei ollut riittävästi  yhteensopivia papereita omasta takaa.

Albumi vaati kohtuullisen paljon työtä, mutta sitä mukaa kuin edistyin,nautin tekemisestä.




Minialbumin suljinmekanismi tuotti minulle ensin aika tavalla tuskaa, mutta sitten muistin että minulla on tuunaamista varten hankittu rasia,jossa on juuri oikea lukkomekanismi, Tuumasin, että rasia toimii hyvin ilman lukkoakin, mutta minialbumi ei; niinpä ruuvasin lukon irti ja siirsin sen albumiin :)


Albumin selkämykseen laitoin lomamatkalta löytyneen Gorjuss-sarjan metallikehyksen.


Minialbumin sivut ovat avonaisia taskuja ,joihin voi halutessaan laittaa tagin.
Ellei tageja halua käyttää, on sivut helppo liimata kaksipuolisella teipillä kiinni.











En vielä laittanut tähän minialbumiin kuvia, koska on hyvinkin mahdollista, että tämä albumi päätyy ystävälle lahjaksi myöhemmin tänä vuonna; eikä minulla ole vielä niitä kuvia teetettyinä, joita tähän aion laittaa :)


Tarvikelista:

Anun Putiikeista

For the record Documented-pakkaus, 12" x 12"
kaksipuolinen teippi
Distress Ink-muste, Vintage Photo

Omat varastot

Chipboard (vahva kartonki)
Gorjuss-metallikehys
lukkomekanismi
kukat
nauha
yksivärinen kartonki
puolihelmet
leveä kaksipuolinen teippi
helminauha


Ihanaa elokuun jatkoa  toivottaa


Ritva Vihreästä Talosta