torstai 4. huhtikuuta 2013

Uuden opettelua

Uutta opettelemassa...
Joutuu sitä näköjään antamaan periksi  - ei nyt ehkä periaatteilleen - mutta jollekin sen tapaiselle´:)

Tässä se nyt sitten on - minun blogini.
Ei ehkä  kaikkein aktiivisimmin päivittyvä - mutta tarpeen mukaan.
Ainakin silloin, kun jotakin kerrottavaa ja esiteltävää on saatu aikaan.
Ja varsinkin, kun "oma valvonta" antaa luvan joitakin tehtyjä juttuja julkaista.

Tällä hetkellä olen mukana Anun Putiikkien DT-ryhmässä.
Ja jotain uuttakin on tulossa, mutta siitä sitten myöhemmin :)

Askartelu - ja varsinkin korttien tekeminen on intohimoni. En kuitenkaan täytä päiviäni pelkällä askartelulla; yritän pitää elämäni tasapainossa - vaikkakin askartelu näyttää kasvattavan osuuttaan koko ajan enemmän ja enemmän.

Elämääni kuuluu kuitenkin niin paljon muutakin:
on  aviomies, perhe , ikääntyvät oma äiti ja mieheni äiti, perheen  harrastukset...

Ehkäpä tänne päivittyy myös valokuvaukseen liittyviä juttuja.
Sainhan  digijärjestelmäkameran syntymäpäivälahjakseni vahän aikaa sitten, pyöreitä vuosia täyttäessäni.

No niin jään itsekin mielenkiinnolla odottamaan mitä tänne alkaa ilmaantua :)

2 kommenttia: