sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Askarteluterapiaa vol.2

Vihdoinkin pääsen päivittämään tätä blogiani - tietotekniset ongelmat olivat jonkun aikaa ylitsepääsemättömiä, mutta nyt taas pääsee linjoille.

Siispä esittelen seuraavan Heinikan askarteluterapiassa alulle laitetun kortin, jonka sitten kotona viimeistelin ja joka on jo mennyt perille saajilleen.

Kyseessä on hääkortti, johon inspiraatio tuli ihanista Pion Designin papereista.
Suunnitelmat vain olivat jälleen kerran erilaiset kuin lopputulos, mutta niinhän se minulla yleensä menee.



Eräs inspiraation lähde oli myös tämä ihana stanssi, jota halusin käyttää tähän korttiin eli Go Kreaten  Frilly frame 160027.

Jotenkin koin että kyseiseen korttiin sopi I Brake for Stampsin "Bride and Groom" -leima erityisen hyvin.
Valitettavasti en tiedä onko ko. leimaa  vielä saatavissa Suomesta; itse olen ostanut tämän messuilta, enkä muista myyjää. 

Yksityiskohta kortista. Sormukset olen muistaakseni hankkinut Sinellistä. Bannerin, johon teksti on leimattu, leikkasin Pion Designin paperista.

Yläreunan koristehässäkkä eli ruusuja, kuvioleikkurilla leikattuja lehtiä (joihin laitoin Glossy Accentsia), nauhaa, ja metallinen koriste.

Kortin  sisälle leimasin tämän Paperinauhan leimasetistä löytyvän tekstin


Siinäpä kortti onkin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Minä vain saan aina aikaan itselleni jonkin asteisen ahdistuksen, kun mietin ja pyörittelen papereita, koristeita ym. ja tuntuu, ettei visioni ole lähimainkaan toteutumassa :) No, se on vain sitä luomisen tuskaa,kai....ja kuuluu asiaan - ainakin minulla.

Ihanaa kesän jatkoa blogissani vieraileville!

- Ritva Vihreästä talosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti