lauantai 1. helmikuuta 2014

Kastekortti poikavauvalle

Ennen kuin pääsen uppoutumaan Ystävänpäiväkorttien maailmaan, on minulla tehtävänä useitakin vauva-ja kastekortteja - ja jälleen ihan omaan tarpeeseen :)
Ensimmäisenä tuleekin esittelyyn kastekortti, jonka tyttäreni vie pienelle kummipojalleen.

Kortissa on käytetty Pion Designin papereita; vanhemmasta sarjasta Forget me not ja uudempaa sarjaa Sweet Baby.
Leima jota käytin on Stampendousin Christening, jonka lienen hankkinut myöskin Heinikasta vuosi tai pari sitten.
Kannen teksti on tekstileimasetistä, jonka olen hankkinut Paperinauhasta ja jonka on suunnitellut Karita Vainio.


Kortin kannessa tutusti ruusuja ja ruusunnuppuja, kakkupaperia,
nauhaa .Hopeanvärinen metalliriipus Heidin Korttipajasta.





Kortin juju onkin sitten sisällä eli tässä kortti avattuna.
Mallin löysin täältä. Perhonen on leikattu Pion Designin arkista, jossa niitä oli kaksi kappaletta. Päällimmäisen perhosen käsittelin Glossy Accentsilla kolmiulotteisuuden lisäämiseksi. Samoin käytin Glossyä kuviopaperissa siellä täällä kukissa ja sydämissä.


Leiman (Stampendous:Christening) värittelin hyvin hennosti  siveltimellä Distress Inkin musteella Broken China -suoraan mustetyynystä ja hieman lisäsin Sticklesin kimalleliimaa.


Ja vielä ne pikkuruiset jalat...


Huomenna tähän aikaan jo tiedämme, mikä tuli pienelle pojalle nimeksi <3


Ihanaa viikonloppua toivottelee

Ritva Vihreästä talosta




1 kommentti:

  1. Todella kaunis kortti. Kiitos ilahduttavasta kommentista. Sen avulla löysin myös sinun ihanien korttien maailman. :)

    VastaaPoista