perjantai 13. joulukuuta 2013

Tonttujen yö -eli viime hetken kortteja postiin

Kuinka se voikaan mennä aina niin...
löydän itseni vuodesta toiseen urakoimassa viimeisiä kortteja valmiiksi viime tipassa.
Tänä vuonnahan oli tämä päivä eli perjantai ja 13.päivä se viimeinen tilaisuus postittaa joulukortit edullisemmalla hinnalla.
Olen tiennyt tämän päivämäärän hyvän aikaa, minulla on ollut jopa tarvikkeita, joista askarrella kortit ystäville ja sukulaisille...ja aloitinkin urakan  ihan hyvissä ajoin -ainakin omasta näkökulmastani. Sainhan ensimmäisen joulukorttini tänne blogiin jo lokakuun alussa ja lisää kortteja tuli hieman myöhemmin.

Sitten tulikin arki ja tiettyjä haasteita, jotka estivät hyvinkin tehokkaasti kaikenlaisen askartelemisen ja jouduin piilottamaan tarvikkeeni kaappeihin ja laatikoihin.Lopulta oli taas pakko tarttua toimeen, kun haasteet arjessa helpottivat ja teinkin Anun Putiikkien DT-työt suurella innolla.

Siihen sitten taas tyssäsi askarteluintoni....vaikka tiesin että minulla on melkoinen urakka omien korttieni kanssa. Olen entistäkin iloisempi, että en tee kortteja myyntiin myyjäisiin tai  myyntiin muutoinkaan. Siitä ei tulisi kertakaikkiaan yhtään mitään...

Ja niin kuin monena monena aikaisempana vuonna, löysin nytkin itseni viime yönä keittiön pöydän äärestä viimeistelemästä niitä itsetehtyjä korttejani, jotka oli siis tänään pakko saada postin kuljetettavaksi.
Pöydän sain siivottua hyvissä ajoin eli noin klo 1.30 tai niihin aikoihin - taas tietysti omasta näkökulmastani katsottuna. Olenpa joskus lopettanut urakoimiseni klo 5.30 eli samoihin aikoihin kuin puolisoni oli lähdössä töihinsä :)

Tässä muutama kuva korteista, joita sain lähtemään tänään eteenpäin; mukana on myös edellisten postausten kortteja lukuunottamatta ihan sitä ensimmäistä korttia, joka on toimitettu suoraan saajalleen :)
Muuten kortit ovat viime päivien aikana valmistuneita...sarjatyönä suurimmaksi osaksi.
Pyydän anteeksi kuvien laatua, sillä ne on kuvattu illan ja yön aikana...







Mm. tässä kuvassa näkyvät joulutähdet on tehty Memory  Boxin ihanalla Blooming Poinsettia-stanssilla tai paremminkin stanssi-setillä. Hankin tämän ihanuuden itselleni Seinajoen Kädentaito-messuilta aiemmin tänä syksynä, muistaakseni Paperinauhan osastolta.
Niin kuin näkyy, niin tänä vuonna olin erityisen ihastunut tuohon kraftin väriseen korttipohjaan... 

Millaisia kortteja sinä ahkeroit tänä jouluna? Mikä oli suosikki-materiaalisi tai -tarvikkeesi?


Nyt jatkan vielä vähän aikaa korttien tekemistä... kaikkia kortteja kun ei tarvitse saada postin mukaan, vaan ne käydään jakamassa kyläläisten laatikoihin iltalenkkeilyn ohessa :)

Mukavaa joulun aikaa

toivottaa jälleen 

Ritva vihreästä talosta







4 kommenttia:

  1. Ihania joulukortteja. Joko urakka on valmis? Itsellä pitäisi vielä muutamia kyläilyreissuilla annettavia tehdä.

    Ihanaa ja levollista joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vielä urakka valmis... sen esti melkoisen tehokkaasti migreeni :)
      Mutta nyt kun migreeni on selätetty, niin ennen loppuja joulutohinoita on tarkoitus saada urakka valmiiksi.

      Oikein ihanaa joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  2. Onneksi on se viimetippa olemassa, silloin ehtii aika paljon, kun panee töpinäksi :). Ihania kortteja olet saanut aikaiseksi.
    Mukavaa ja rentoa joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniita kortteja olet tehnyt:)

    VastaaPoista